Schoffa – Täydellisen paidan metsästystä

Täydellisen paidan metsästystä virolaisittain vuodesta 2006 lähtien.

schoffa

Schoffa.comin täydellisen paidan metsästys alkoi vuonna 2006. Se alkoi kankaista, koska ihmiset haluavat mukavuutta ja toimivuutta yhdistettynä tyylikkyyteen. Näillä eväillä Schoffa löysi perheomisteisen tavarantoimittajansa Portugalista ja Italiasta.

Oikeiden tuottajien löytäminen oli hieman hankalampaa, koska vain harvoilla ompelijoilla oli tarvittavaa käsityötaitoa Schoffan paitojen luomiseen. Lopulta sellaiset kuitenkin löytyi Virosta, jonka paitatraditiot johtavat neuvostoajoille asti. Jo tuolloin suurin osa Neuvostoliiton tarvitsemista paidoista valmistettiin Virossa. Tänä päivänä yritys on erityisen ylpeä siitä, miten heidän paitansa ommellaan.

Oikean koon löytäminen oli niin ikään vaikeaa. Yritys halusi kuunnella asiakkaitaan ja heidän toiveitaan. Täydellisen paidan metsästys on johtanut lähes täydelliseen paitaan, jota silti kehitetään edelleen.

Schoffa valmistaa sekä muollisia että rentoja pukuja. Kaikissa sen mallistoissa yhdistyvät räätälöintiperinteet ja pohjoismainen leikkisyys. Paitoja myydään jälleenmyyjien kautta sekä kahdessa liikkeessä, jotka sijaitsevat Helsingissä ja Tallinnassa.

Yritys valmistaa korkealuokkaisia klassisia paitoja modernilla otteella. Yrityksen missio on alusta alkaen ollut valmistaa istuvia paitoja vaativille asiakkaille.

Schoffan perinteitä ja leikkimielisyyttä yhdistelevät valikoimat sopivat kaikkiin tilanteisiin – klassinen räätälöinti modernilla skandinavisella otteella. Yritys uskoo, että sen asiakkaat arvostavat korkealaatuisia kankaita ja eurooppalaista tuotantoa. Sen paidat ovat yhtä kunnianhimoisia kuin heidän asiakkaansakin!

Valikoima:

  • Paidat
  • Takit
  • Puvut ja smokit
  • Housut
  • Neuleet
  • Ulkovaatteet
  • Jalkineet ja päällyskengät
  • Asusteet
  • Lahjakortit

Maksutavat: Pankki- ja luottokortit sekä verkkopankkimaksut (Skrillin tai Maksuturvan kautta), PayPal sekä lahjakortit.

Toimituskulut: Standarditoimitus 5 €, Priority-toimitus 9 €, nouto 0 €. Ilmainen toimitus yli 95 € tilauksiin.

Toimitusaika: Standarditoimitus Suomeen 3-5 arkipäivää, Priority-toimitus Suomeen 1-3 arkipäivää.

Schoffa.com -verkkokauppa on englanninkielinen.

Schoffa.com

Yhteystiedot

Schoffa Estonia OU
Tuukri 54
10120 Tallinna
VIRO

+358 451139870
info@schoffa.com

www.schoffa.com

Onko sinulla kokemuksia tästä verkkokaupasta? Jaa kokemuksesi ja auta muita shoppailijoita!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *